10.5935/2359-4802.20190060
Kysymys: Liikunnan hyvät vaikutukset on selkeästi tutkimuksin osoitettu. Useimmat tutkimukset ovat kuitenkin melko lyhytkestoisia ja koko iän kestävästä liikunnallisesta elämäntavasta tiedetään loppujen lopuksi melko vähän. Lisäksi tiedetään kestävyyden ja lihasvoiman alenevan iän myötä. Millaisia liikuntaohjeita antaisit ikääntyvälle potilaallesi? Pitäisikö annostelun säilyä ennallaan, vähentyä tai lisääntyä vuosien myötä maksimaalisen hyödyn saamiseksi?
Vastaus:
Barry A Franklin, Beaumont Health, Royal Oak, Michigan, USA:
Sekä säännöllinen fyysinen aktiivisuus että hyvä kardiorespiratorinen kunto ovat yhteydessä vähentyneeseen riskiin sairastua verenpainetautiin, tyypin 2 diabetekseen, eteisvärinään, munuaisten vajaatoimintaan, sydämen vajaatoimintaan ja sydäntapahtumaan. Jokainen 1 METin lisäys suorituskyvyssä alentaa kuolleisuutta n. 15%, mikä tarkoittaa 7-8 vuoden lisäystä elinikäodotuksessa.
Henkilöillä, joila fyysinen suorituskyky on heikko, on suuremmat vuosittaiset terveydenhuoltokustannukset, enemmän komplikaatioita leikkausten jälkeen ja suurempi ennenaikaisen kuoleman riski. Säännöllinen liikunta estää suurten valtimoiden jäykistymistä ja säilyttää endoteelifunktiota, vähentäen näin ikääntymisen aiheuttamia verisuonimuutoksia. Hyvä fyysinen suorituskyky keski-ikäisenä on myös yhteydessä alentuneeseen sydämen vajaatoiminnan riskiin riippumatta BMI:sta.
Kovatehoinen fyysinen aktiivisuus (yli 6MET) näyttää olevan tehokkaampaa kuin kohtalaisella intensiteelillä harjoittelu (3-5,9MET) terveyshyötyjen näkökulmasta. Kunnon kohennus tulee kuitenkin aloittaa rauhallisesti ja lisätä intensiteettiä asteittain. Aerobisen harjoittelun lisäksi suositellaan voima- ja liikkuvuusharjoittelua. HIIT - harjoittelu (high intensity interval training) toteutetaan harkitusti ja otetaan huomioon mahdolliset riskit.
Kysymys:
Mitä tällä hetkellä tiedetään fyysisen kunnon yhteydestä äkilliseen sydäntapahtumaan/ - kuolemaan?
Vastaus:
Jari Laukkanen, University of Jyvaskylä, Faculty of Sport and Health Sciences, Jyvaskylä, Finland:
Aikaisempi tutkimusäyttö on tukenut mallia, jossa riskitekijöiden muutos on keskeinen tekijä äkkikuoleman ehkäisyssä väestössä. Suorituskyvyn on arvioitu olevan vahva äkkikuoleman ennustetekijä ja on katsottu tärkeäksi tekijäksi riskikartoituksessa. Oma tutkimusryhmämme on äskettäin havainnut hyvän fyysisen kunnon olevan yhteydessä alentuneeseen riskiin saada kammioperäisiä rytmihäiriöitä. Olemme myös havainneet, että hyvä fyysinen kunto saattaa vähentää äkkikuoleman riskiä ylipainoisilla miehillä. Lisätutkimusta aiheesta siis kaivataan.
Kysymys:
Pitäisikö aina suositella liikuntaa kunnon kohentamiseksi, onko tähän joku ikäraja? Jos aikaisemmin liikuntaa harrastamaton henkilö saa parannettua kuntoaan liikunnalla, onko tällä positiivisia pitkäaikaisia kliinisiä vaikutuksia?
Vastaus:
Jari Laukkanen, University of Jyvaskylä, Faculty of Sport and Health Sciences, Jyvaskylä, Finland:
Lähes kaikki aikaisemmin liikuntaa harrastamattomat henkilöt pystyvät parantamaan fyysistä kuntoaan liikunnalla ja hyötyvät siitä myös pitkällä tähtäimellä. Tarvitaan toki sopivia liikuntamuotoja erilaisille potilasryhmille. Hyvä kardiorespiratorinen kunto tarkoittaa kykyä kuljettaa happea keuhkoista mitokondrioille liikunnan aikana, riippumatta henkilön iästä. Tiedetään, että hyvä kunto on monen eri elimen yhteistyön tulos ja siihen kuuluu keuhkoventilaatio, verisuonten toiminta, sydämen oikean ja vasemman kammion toiminta, verenkiertoelimistön kyky kuljettaa verta sydämestä sinne, missä happea tarvitaan sekä lihassolujen kyky käyttää happea ja muita verenkierron mukana tulevia ravinteita. Tämän systeemin tehokkuus on vain osittain riippuvainen ikääntymisestä.
Tärkeä kysymys on, miten lääkärit toimivat huonokuntoisen potilaansa kanssa. Teemmekö diagnostiset tutkimukset saadaksemme selville mahdollisen sairauden, mistä huono kunto johtuu vai määräämmekö vain liikuntaa suorituskyvyn parantamiseksi tai mahdollisesti vähentääksemme kuolemanriskiä.
Kysymys:
Mitä tiedetään tällä hetkellä liikunnan ja hyvän suorituskyvyn vaikutuksesta terveydenhuollon kustannuksiin?
Vastaus
Jonathan Myers. Stanford University, VA Palo Alto Health Care System, Palo Alto, California, USA
Tuntuu selvältä, että fyysisesti hyväkuntoisilla henkilöillä on pienemmät terveydenhuoltokustannukset. Yllättäen kuitenkin aiheesta tehtyä tutkimusta on melko vähän. Äskettäin julkaistu Cooper Instituutin Veterans Exercise Testing Study (VETS) havaitsi iän ja muiden sairauksien poissulkemisen jälkeen, että parempikuntoisilla henkilöillä oli merkitsevästi pienemmät terveydenhuoltokustannukset verrattuna heikompikuntoisiin. Tutkimustulosten perusteella todettiin, että 1 METin parannus suorituskyvyssä oli yhteydessä 5-7% pienempiin vuosittaisiin terveydenhuoltokustannuksiin. Tässä ryhmässä tämä tarkoitti n. 1600 USD eli melko pieni muutos fyysisessä suorituskyvyssä aiheutti merkittävän muutoksen kustannuksissa. Toisin sanoen liikuntaa pitäisi suositella paitsi sen havaittujen terveysvaikutusten, myös mahdollisten terveydenhuoltokulujen säästön vuoksi.
Kysymys:
Useiden suositusten mukaan liikuntaa suositellaan osana sepelvaltimotaudin ja sydämen vajaatoiminnan hoitoa. Olisiko mahdollista, että useammat potilasryhmät hyötyisivät liikuntaohjelmista? Olisiko aika laajentaa liikuntasuositusta hoidon osana muidenkin kuin iskeemisten sydänsairauksien ja sydämen vajaatoiminnan hoitoa?
Vastaus
Claudio Gil Araújo, Exercise Medicine Clinic, CLINIMEX, Rio de Janeiro, RJ, Brazil
Tämä on 100% juuri näin. Liikunnan hyödyistä osana sepelvaltimotaudin ja sydämen vajaatoiminnan hoitoa on jo tutkimusnäyttöä, näyttää siltä, että myös muissa sydänsairauksissa liikunnalla on merkittäviä positiivisia vaikutuksia. Kysymys kuuluukin lähinnä, miten suunnitella sopiva, yksilöllinen liikuntaohjelma mahdollisimman hyvällä hyöty-riskisuhteella. Kliinisestä näkökulmasta katsottuna on erittäin harvinaista, jos mikään liikunta ei sopisi potilaalle. Täydellinen liikunnan välttäminen on aina poikkeus ja sitä pitäisi käyttää vain rajoitetuissa erikoistapauksissa ja silloinkin vain sen ajan kuin on välttämätöntä.
Kysymys:
Pitäisikö ei-aerobista kuntoa arvioida säännönmukaisesti muun fyysisen kunnon arvioinnin yhteydessä?
Vastaus:
Claudio Gil Araújo, Exercise Medicine Clinic, CLINIMEX, Rio de Janeiro, RJ, Brazil: A: Äskettäin American Heart Association on esittänyt, että kardiorespiratorinen suorituskyky (aerobinen), ideaalitapauksessa rasituskokeella mitattuna, on yksi terveysmittareista. Toisaalta, viimeaikaisten tutkimusten perusteella näyttää siltä, että erityisesti iäkkäillä iänmukainen tai parempi ei-aerobinen suosituskyky (lihasvoima, liikkuvuus, tasapaino ja kehonkoostumus) ovat voimakkaasti yhteydessä vähentyneeseen kuolleisuuteen (all cause). Omien tutkimustemme alustavien tulosten mukaan maksimaalinen lihasvoima suhteessa kehon painoon on myös vahvasti yhteydessä kuolleisuuteen. Mielenkiintoista oli, että verrattaessa heikointa ja vahvinta kvartiilia, suhteellinen riski heikoimmassa ryhmässä oli erittäin suuri (5-10 kertaa korkeampi), riippuen muuttujasta ja sukupuolesta. On hyvä huomioida, että nämä hyvin korkeat suhteelliset riskit ovat huomattavasti suuremmat kuin yleensä nähdään tutkimuksissa, joissa muuttujina ovat klassiset vaaratekijät kuten verenpaine, dyslipidemia tai sukuhistoria. Yhteenvetona: kyllä, ei-aerobisen kunnon tutkiminen kuuluu fyysisen suorituskyvyn arviointiin.
Kysymys:
Joitakin vuosikymmeniä sitten isometrinen (staattinen) harjoittelu oli kielletty jos potilaalla oli verenpainetauti. Viime aikaisten tutkimusten perusteella tällaiset harjoitukset eivät näytä lisäävän riskiä ja voivat olla hyödyllisiä verenpainetautipotilaalle. Erityisen harjoitteluprotokollan, isometric handgrip training (IHT), on osoitettu alentavan systolista ja diastolista verenpainetta. Onko tutkimusnäyttöä riittävästi, jotta IHT-harjoittelua voi suositella verenpainetautipotilaalle ja jos, onko joku erityinen potilasryhmä, joka hyötyy tällaisesta harjoittelusta parhaiten?
Vastaus:
Philip J. Millar. University of Guelph, Department of Human Health and Nutritional Sciences, Guelph, Ontario, Canada
Alunperin isometriseen harjoitteluun liittyi pelkoa mahdollisesti lisääntyvästä verenpaineesta ja sydäntapahtumariskistä. Kuitenkin lyhytkestoinen isometrinen kontraktio matalalla-kohtalaisella intensiteetillä (esim. 1-2 minuuttia 30-50% 1RM:sta) nosti verenpainetta samalla tavalla kuin aerobisessa harjoittelussa. Submaksimaalinen isometrinen harjoittelu voi myös aiheuttaa alhaisemman syke-painetulon (vähäisempi sydänlihaksen hapentarve) ja suuremman diastolisen verenpainevasteen (suurempi sepelvaltimoiden perfuusiopaine), mitkä yhdessä voivat alentaa harjoittelun aiheuttamaa sydänlihasiskemiaa verrattuna samantehoiseen dynaamiseen harjoitteluun. Viimeisten 25 vuoden aikana useat tutkimusryhmät ovat osoittaneet, että submaksimaalinen IHT (tai myös isometrinen alaraajaharjoittelu) voi alentaa lepoverenpainetta sekä normotensiivisillä että hypertensiivisillä. Meta-analyysi, jossa oli mukana 16 randomoitua kontrolloitua tutkimusta osoitti, että systolinen verenpaine aleni 5mmHg ja keskipaine 3mmHg eli harjoittelun vaikutukset ovat samanlaiset kuin aerobisessa harjoittelussa. Nykyinen tutkimustieto tukee IHT:ta liikuntainterventioiden tukihoitona niillä hypertensiivisillä potilailla, joilla aerobinenkin harjoittelu on indisoitu.
Kysymys:
Onko hypertensiivisen potilaan vältettävä kilpaurheilua vai onko mahdollista antaa hänelle näyttöön perustuvaa ohjausta ja sallia osallistumaan kilpaurheiluun turvallisesti ilman lisääntynyttä sydäntapahtumariskiä?
Vastaus:
Josef Niebauer. Paracelsus Medical University Salzburg, Institute of Sports Medicine, Prevention and Rehabilitation, Salzburg, Austria
Nykyiset Euroopan kardiologineuvoston (ESC) suosittelevat säännöllistä liikuntaa ehkäisemään ja hoitamaan sydänsairauksia. Kuitenkin korkea verenpaine kilpaurheilussa voi lisätä sydäntapahtuman riskiä ja siksi hypertensiivisten henkilöiden tunnistaminen ennen kilpauraa on erittäin tärkeää, jotta voidaan suunnitella hoito ja seuranta. Ei ole niinkään kysymys siitä, voiko urheilija harjoitella ja osallistua pitkäkestoiseen uhrheilutapahtumaan vaan korkean verenpaineen tunnistamisesta ja verenpaineen tavoitetason saavuttamisesta.
Jos lääkitystä tarvitaan, ACE-estäjät tai ATC-salpaajat ovat hyviä valintoja, koska ne eivät vaikuta suorituskykyyn eivätkä ole kiellettyjen lääkeaineiden listalla. Näitä ei pidä määrätä lisääntymisikäisille naisille mahdollisten sikiöhaittojen vuoksi.
Yksityiskohtaisempaa tietoa kilpaurheilijan hypertensiosta löytyy artikkelista Niebauer J, Borjesson M, Carre F, Caselli S, Palatini P, Quattrini F, et al. Recommendations for participation in competitive sports of athletes with arterial hypertension: a position statement from the sports cardiology section of the European Association of Preventive Cardiology (EAPC). Eur Heart J. 2018;39(40):3664-71.
Kysymys:
Urheilun massatapahtumiin, erityisesti pitkäkestoisiin, osallistuminen on lisäääntynyt voimakkaasti, erityisesti naiset ja iäkkäät ovat lisänneet osallistumistaan näihin tapahtumiin. Toisaalta useassa tutkimuksessa on havaittu pitkäkestoisen liikuntasuorituksen aiheuttamaa sydänmerkkiaineiden nousua. Millainen kliininen merkitys näiden merkkiaineiden nousulla on ja pitäisikö näiden massatapahtumien jälkeen tehdä jonkinlaisia laboratoriotutkimuksia?
Vastaus:
Jurgen ScharhagSports Medicine, Exercise Physiology and Prevention, Department of Sport Science, University of Vienna, Austria
Viimeisten kahden vuosikymmenen aikana on lisääntyvästi tutkittu kestävyysliikunnan aiheuttamia vaikutuksia sydänmerkkiaineisiin. On osoitettu, että kovatehoinen kestävyysliikunta nostaa jonkin verran troponiinin (Tn) sekä N-terminaalisen natriureettisen peptidin (NTproBNP) tasoa kaikenikäisillä terveillä mies- ja naispuolisilla urheilijoilla. Nousu näyttää riippuvan iästä, harjoittelustatuksesta, liikunta-ajasta sekä liikunnan intensiteetistä niin, että suurempia nousuja nähdään iäkkäämmillä ja vähän harjoitelleilla sekä hyvin korkeaintensiteettisessä ja pitkäkestoisessa liikunnassa. Nämä sydänmerkkiainenousut ovat kuitenkin alhaisemmat kuin akuutissa sydäntapahtumassa ja normalisoituvat 2-3 päivässä. Koska normaalin nousun raja-arvoista ei ole tietoa, liikunnan aiheuttamat biomarkkerinousut voivat häiritä sydäntapahtuman arviointia ja tärkeää on huomioida mahdolliset oireet ja tehdä herkästi noninvasiiviset tutkimukset (EKG, ultraäni) jos tilanne on epäselvä. Pelkän verikokeen perusteella hoitoa ei yleensä tarvita.
Summary
I found an interesting article about sport and heart diseases. There are several top experts answering to the questions. This is an innovative type of scientific paper – questions & answers (Q&A) format -, in which all contributors are listed as coauthors in the paper, but for each one of the answers the responder is clearly identified.
Exercise, Sports & Cardiovascular Health: Relevant Questions and Answers. August 2019. DOI:
10.5935/2359-4802.20190060
10.5935/2359-4802.20190060
.
